näin yhdeksäntoista elinvuoden aikana olis ehkä pitänyt oppia se, että kaikki ihmiset eivät yksinkertasesti pidä kaikista ihmisistä. se on puhdas totuus, eikä sille voi kukaan itse mitään.
silti aina herää kysymys, miksi minä. onko se itsekäs ajattelutapa? ajatella että syy siihen miksi joku ei pitäisi minusta olisin minä, minä itse. väistämättäkin elämässä tulee vastaan ihmisiä, jotka eivät pidä minusta.
onko syy minun vai hänen? mitä minä voisin muuttaa itsessäni jotta olisin pidetty? mitä teen väärin? näytänkö väärältä?
kuitenkaan vika ei aina ole vain minussa, vika tuskin on myöskään on hänessä. aallonpituudet eivät vain osu kohdalleen ja johdata toistensa luokse.
lopputulema on kuitenkin se, ettei kaikkia tarvitse, eikä kaikkia tule miellyttää. toivoisin vain saavani tuosta ajatuskuplasta kiinni, jotta saisin sen vedettyä omaan ajatusmaailmaani.
.
.
.
ehkä sitten voin vain olla.
