jälleen kerran löydän itseni tilanteesta, jossa tunteeni kohdistuvat henkilöön, johon tiedän, ettei minulla ole mahdollisuuksia. miksi aina näin?
tavoittelenko liian suurta? hän tuntuu niin läheiseltä, mutta samalla todella etäiseltä. tahtoisin vain puhua.
mitä enemmän uskallat antaa, sitä enemmän saat. toisen edessä täytyy olla täysin riisuttu. itsestä täytyy antaa kaikki mitä irti saa - olla täysin juuri sinä.
antautuminen täysin toiselle, sekä täysi enään mistään riippumaton haavoittuvuus, joka on niin avointa, että kaikki paha satuttaa. se on pelottavaa.
unelmoin rakkaudesta samalla peläten sen suurta voimaa. uskallanko ikinä antautua?
kaikesta selviää aina lopulta, joten miksi en uskaltaisi hypätä tuohon tuntemattomaan. pelkään kipua, ja pyrin elämään ilman sitä. pelkään menettämistä, pelkään sitoutua, pelkään antautua haavoittuvaisuuteen.
vaikka olen tunteellinen ihminen ja pääsääntöisesti en pelkää näyttää tunteita - kun itkettää niin itketään, kun naurattaa niin nauretaan. pelkään silti kertoa tunteistani, sillä pelkään antautua ja pelkään näyttää haavoittuvaisuuteni. pelkään olla riisuttu - täysin alasti.
pakenen jos kukaan osoittaa mitään osviittaa kiinnostuksestaan tai tulee lähelle. en anna tulla lähelle, sillä en anna mahdolisuutta kenellekkään, johon en täysin luota.
ei kukaan halua, ei kukaan jaksa edes yrittää.
.
.
.
luottaisin sinuun.
luotan sinuun.
